Palvelut

Yrityksen perustaminen ja konsultointi

Yrittäjäksi ryhtyminen on iso päätös. Ammattilaisen apu heti alussa varmistaa, että kaikki tulee hoidetuksi ajallaan.

Hyvä alku yritystoiminnalle

Yrityksen perustamisessa tehdään valintoja, jotka vaikuttavat pitkälle: yhtiömuoto, tilikausi, arvonlisäverovelvollisuus ja ennakkoperintä. Käymme vaihtoehdot kanssasi läpi ennen kuin ilmoitukset lähtevät.

Kun yritys on perustettu, kirjanpito ja tarvittaessa palkanlaskenta voivat jatkua meillä saumattomasti. Näin sinulla on alusta asti yksi yhteyshenkilö taloushallinnon asioissa.

Kenelle palvelu sopii?

  • Aloittava yrittäjä

    Kun mietit, kannattaako perustaa toiminimi vai osakeyhtiö.

  • Toiminimestä osakeyhtiöksi

    Kun toiminta on kasvanut ja yhtiömuodon muutos tulee ajankohtaiseksi.

  • Yhtiön hallinto

    Hallituksen kokousten pöytäkirjat ja muut yhtiön hallinnon asiakirjat.

Työn eteneminen

Näin etenemme

  1. Vaihe 1: Alkukeskustelu

  2. Vaihe 2: Vaihtoehtojen läpikäynti

  3. Vaihe 3: Perustamisilmoitukset

  4. Vaihe 4: Taloushallinnon käynnistys

Perustamisessa autamme

Tarpeen mukaan esimerkiksi:

Ennen perustamista

  • Yhtiömuodon valinta
  • Tilikauden ja arvonlisäverotuksen vaihtoehdot
  • Ennakkoveron arviointi

Perustaminen

  • Perustamisilmoitus kaupparekisteriin ja Verohallintoon
  • Osakeyhtiön perustamissopimus ja yhtiöjärjestys
  • Rekisteröinnit ennakkoperintä- ja arvonlisäverorekisteriin

Käynnistys

  • Kirjanpidon aloittaminen
  • Ohjeet tositteiden toimittamiseen
  • Palkanlaskennan käynnistäminen tarvittaessa

Voit hoitaa osan itse ja jättää meille vain ne vaiheet, joissa tarvitset apua.

Mitä kannattaa kertoa alkuun?

Kerro lyhyesti suunnitelmastasi. Käymme vaihtoehdot läpi ja autamme sinut alkuun.

  • Millaista toimintaa olet aloittamassa
  • Arvio liikevaihdosta
  • Onko perustajia yksi vai useampi
  • Palkkaatko työntekijöitä
  • Toivottu aloitusajankohta

Ota yhteyttä

Kerro yritysideastasi

Kerro, mihin tarvitset apua: kirjanpito, palkat, verot, yrityksen perustaminen tai oma veroasia. Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

  1. 01 Lähetä viestiKerro lyhyesti yrityksestäsi ja siitä, missä tarvitset apua.
  2. 02 Kartoitamme tarpeetKäymme tiedot läpi ja olemme sinuun yhteydessä.
  3. 03 Saat tarjouksenLaskemme hinnan yrityksesi tarpeiden mukaan ja sovimme aloituksesta.

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostitse: asiakaspalvelu@manuella.fi

Yhteydenottopyyntö

Käsittelemme tietoja vain yhteydenottoosi vastaamiseksi. Lue tietosuojaseloste.

Keskity liiketoimintaasi – me hoidamme kirjanpidon.

Varaa aika puhelulle, videotapaamiselle tai käynnille toimistolla – vahvistamme ajan sähköpostilla.

WhatsApp Soita meille